Jouni Lehtoranta

 

Erikoistutkija

MMT (Limnologia, Helsingin yliopisto)
Dosentti (Akvaattiset tieteet, Helsingin yliopisto)

etunimi.sukunimi@syke.fi
Puh: +358 295 251 363
Suomen ympäristökeskus (Syke)
Meri- ja vesiratkaisut
Ekosysteemien toiminta
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki

Research Gate

Tausta

Valmistuin Helsingin yliopistosta vuonna 1995 pääaineenani limnologia. Tohtoriksi väittelin Suomenlahden pohjasedimentin fosforin dynamiikasta v. 2003. Akvaattisten tieteiden dosentiksi minut nimitettiin kuusi vuotta myöhemmin. Nykyisin mielenkiintoni kohdistuu fosforin ohella hengityksen aiheuttamiin hapetus-pelkistysreaktioihin ja niiden seurauksiin meri- ja järviekosysteemeissä.

Nykyiset tehtävät

Tehtäväni liittyvät pääasiassa rehevöitymisongelmien ratkaisuun. Työssäni suunnittelen, johdan ja toteutan ainekiertoihin liittyviä yhteistutkimushankkeita. Omalla erityisalallani toimin asiantuntijana Vesiensuojelun tehostamisohjelman kipsihankkeen ja Kymijärvihankkeen sekä EU:n rahoittaman SEABASED-hankkeen ohjausryhmissä. Olen asiantuntijana HELCOM:issa ja toimin SYKEn tutkimusetiikan tukihenkilönä yhdessä Helena Valveen kanssa.

Nykyiset tutkimusaiheet

Tällä hetkellä keskityn pohjasedimentin saviaineksen hyödyntämiseen fosforin sidonnassa CLAYTRAP-hankkeessa ja pelloilta ja metsistä tulevan maa-aineksen käyttökelpoisen fosforin kokeelliseen määrittämiseen CLAPSOIL- hankkeessa.

Tutkin myös hengitykseen käytettävien yhdisteiden liikkumista vesistöissä, ja miten hapetuspumppaus vaikutti Itämeren rannikkoaltaiden fysiikkaan ja geokemiaan.

CLAPSOIL Saviainesfosforin kinetiikka hapellisessa ja hapettomassa järvi- ja meriympäristössä (2024 – 2025)

CLAYTRAP Merenpohjan ravinteiden sidonta ruoppausmassoilla (2022 – 2024)

Viimeaikaisia toteutettuja hankkeita

  • KAIHALI Kaivosvesiä vastaanottavien vesistöjen hallinta ja kunnostaminen (2016 − 2018)
  • SAVE Saaristomeren vedenlaadun parantaminen peltojen kipsikäsittelyllä (2016 – 2018)
  • MIX-P Fosforin vapautuminen pohjasedimentistä veteen - esiintyvyys, syyt ja vaikutus järvien ja rannikkovesien rehevyyteen (2015 – 2017)
  • TEAQUILA Terminaalisten elektroniakseptorien vuot: Ihmisen toiminnan vaikutus ekosysteemien terveyteen (2013 – 2017)
  • COMICS Itämeren rauta-mangaanisaostumien hyödyntäminen saastuneiden maiden ja merisedimenttien kunnostuksessa (2010 – 2012)
  • FIMIN Rautamineraalien toiminnallisuus ympäristössä (2011 – 2013)
  • PROPPEN Pohjasta vapautuvan fosforin hallinta Itämeren eri tilaskaaloissa (2009 – 2011)

Julkaisut

Olen osallistunut hieman yli kolmenkymmenen vertaisarvioidun tieteellisen artikkelin kirjoittamiseen. Aihepiiri on vaihdellut sedimentin fosforin, raudan ja rikin dynamiikasta aina sään vaikutukseen Suomenlahden ravinnetilaan ja haitallisten aineiden käyttäytymiseen sedimentissä ja rautamangaanisaostumissa. Olen pitänyt näitä aiheita esillä kansainvälisissä tieteellisissä konferensseissa, ja asiantuntijoille ja muulle yleisölle järjestetyissä tilaisuuksissa.

 

Rannikolta otettu happinäyte.
Julkaistu 12.3.2020 klo 9.40, päivitetty 25.6.2024 klo 16.05

Aihealue:
Kohderyhmä: