Meriroskahaasteen voittajat tarttuvat roskaantumisen eri vaiheisiin
Meriroskahaaste-kilpailussa etsittiin ratkaisuja, joilla voidaan vähentää Itämereen päätyvän roskan määrää. Voittajakolmikko – Paptic Oy, VTT:n PlastBug-tiimi ja Pidä Saaristo Siistinä ry. – sai yhtee...
|
25.8.2018
|
Valtakunnallinen leväkatsaus 23.8.2018: Sinilevätilanne merialueilla rauhallinen, järvillä sinileväkukinnat vähentyneet
Sinilevien muodostamien pintakukintojen määrä on vähentynyt edelleen sekä merialueilla että järvillä. Suomenlahdella esiintyy vain vähäisiä sinilevän pintaesiintymiä. Merenrannikoilla on sen sijaan va...
|
23.8.2018
|
Luonto osana maahanmuuttajien kotouttamista Pohjoismaissa
Maahanmuutto Pohjoismaihin on kasvanut nopeasti viimeisen vuosikymmenen aikana. Suuri osa maahanmuuttajista saapuu turvapaikanhakijoina. Maahanmuuttajien onnistuneesta kotoutumisesta on tullut entistä...
|
20.8.2018
|
Valtakunnallinen leväkatsaus 16.8.2018:Sinilevätilanne merialueilla rauhoittunut, järvillä loppukesälle tyypillinen levätilanne
Suomen merialueilla ei ole havaittu enää laajoja sinilevän pintalauttoja, mutta eteläisillä ja lounaisilla merialueilla on yhä sinilevää veteen sekoittuneena. Etelä- ja lounaisrannikolla esiintyy pans...
|
16.8.2018
|
Helteet vauhdittivat päiväperhosten lentoa
Kuluva kesä on ollut päiväperhosille erinomainen. Useimmat lajit ovat lentäneet runsaampina kuin vuosiin. Helteiset säät ovat myös aikaistaneet perhosten kehitystä. Tämän vuoksi niitä on tällä hetkell...
|
15.8.2018
|
Ylistys arkimaisemille
Ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen #arkimaisema-valokuvakampanja haastaa katsomaan omaa arkimaisemaa uusin silmin.
|
14.8.2018
|
Valtakunnallinen leväkatsaus 9.8.2018: Merialueilla sinilevää veteen sekoittuneena, järvillä sinileväkukinnat vähentyneet
Suomen merialueilla on edelleen melko runsaasti sinilevää veteen sekoittuneena erityisesti Suomenlahdella, Saaristomerellä ja Selkämerellä, mutta laajoja sinilevän pintalauttoja ei ole enää havaittu. ...
|
9.8.2018
|
Merimetsokannassa enää vain lievää kasvua
Kesällä 2018 merimetsojen pesiä laskettiin noin 26 700 kappaletta. Merimetsokanta kasvoi Suomen merialueilla kolmella prosentilla edellisvuodesta. Lähitulevaisuudessa kantaan ei ole odotettavissa suur...
|
9.8.2018
|
Valtakunnallinen leväkatsaus 2.8.2018: Sinilevätilanne Suomen merialueilla helpottunut, järvillä edelleen keskimääräistä enemmän sinilevää
Sinilevien määrä Suomen merialueilla on vähentynyt viime viikosta. Sinilevää on silti edelleen etenkin Suomenlahdella sekoittuneena veteen sekä pintaesiintymänä Selkämeren eteläosassa ja Ahvenanmaan e...
|
2.8.2018
|
Valkoposkihanhien määrä väheni pääkaupunkiseudulla kolmantena vuonna peräkkäin
Helsingin ja itäisen Espoon puistonurmikoilla laiduntavien valkoposkihanhien kokonaismäärä väheni yksitoista prosenttia viime vuodesta. Väheneminen johtui pääosin heikentyneestä poikastuotosta. Poikue...
|
2.8.2018
|
Valtakunnallinen leväkatsaus 26.7.2018: Voimakkaat sinileväkukinnat jatkuvat Etelä- ja Lounais-Suomen merialueilla sekä järvillä
Voimakkaat sinileväkukinnat jatkuvat Suomen merialueilla. Sinilevää on runsaasti Ahvenanmaan ja Saaristomeren eteläpuolella sekä kauttaaltaan Suomenlahdella. Myös Selkämerellä on laajalti sinilevää av...
|
26.7.2018
|
Sinileväinen vesi on riski ihmisille ja eläimille
THL, Evira, Myrkytystietokeskus ja SYKE tiedottavat
Levää Eiran uimarannalla heinäkuussa 2018. Kuva: Seppo Knuuttila SYKE
Poikkeuksellisen runsaat sinileväesiintymät lisäävät terveysha...
|
19.7.2018
|
Valtakunnallinen leväkatsaus 19.7.2018: Runsaita sinileväkukintoja Suomenlahdella sekä Saaristomeren etelä- ja kaakkoisosissa, järvillä sinileväkukinnat jatkuvat
Sinileväkukinnat ovat olleet poikkeuksellisen runsaita Suomenlahdella sekä Saaristomeren etelä- ja kaakkoisosissa. Sinilevien määrä on lisääntynyt myös Ahvenanmaan lounais- ja eteläpuolella. Järvillä ...
|
19.7.2018
|
Itämeren ravinnekuorma edelleen liian suuri, myös ilmaston lämpeneminen lisää sinileväkukintojen riskiä
Suomenlahdella ja osassa Saaristomerta on viime päivät vallinnut poikkeuksellisen laaja sinileväkukinta. Sääennusteen mukaan erittäin lämmin sää jatkuu koko viikon ja sinileväkukinnan odotetaan jatkuv...
|
17.7.2018
|
Valtakunnallinen leväkatsaus 12.7.2018: Sinileväkukinta voimistunut Suomenlahdella ja Saaristomerellä, myös järvillä sinilevää runsaasti
Sinilevien määrä on lisääntynyt huomattavasti etenkin Suomen lounaisilla ja eteläisillä merialueilla. Myös sisävesillä sinilevää on runsaasti. Mikäli ennustetut helteet ja tyyni sää toteutuvat, sinile...
|
12.7.2018
|
Uhanalaisen pikkuapollon siirretyt kannat vahvassa kasvussa
Kevään ja alkukesän säät suosivat uusille elinpaikoille siirrettyjä uhanalaisia pikkuapolloja. Harvinaisen perhosen kanta kasvoi kaikilla siirtoistutusalueilla Sipoossa, Porvoossa ja Salossa. Voimakka...
|
4.7.2018
|
Iäkkäämmät kantavat nuoria enemmän huolta luonnosta, ilmastonmuutos ja roskaantuminen suomalaisten mielestä suurimmat uhkatekijät
Yli 90 % suomalaisista pitää luontoa tärkeänä, kokee sen olevan osa kansallista identiteettiä ja uskoo luonnon lisäävän hyvinvointia ja terveyttä. Tiedot käyvät ilmi ympäristöministeriön kesäkuussa te...
|
29.6.2018
|
Vaatteet ja kengät suosituimpia pääkaupunkiseudun kirppu- ja nettitoreilla, Tampereella huonekalut ja Turussa sähkö- ja elektroniikkalaitteet
Suomen ympäristökeskus SYKE ja Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY ovat tehneet yhteistyökumppaneidensa kanssa alustavan selvityksen siitä, kuinka suuri osuus tuotteista päätyy kirpputoreille ja kä...
|
19.6.2018
|
Taajamat ovat tiivistyneet mutta arkimatkojen autoriippuvuus kasvaa
Yhdyskuntien pitkään jatkunut hajautuminen on taittumassa. Täydennysrakentaminen on tiivistänyt taajamia ja kääntänyt asukastiheyden kasvuun erityisesti suurimmilla kaupunkiseuduilla. Matkat kotoa työ...
|
15.6.2018
|
Ilmastokestävän maa- ja metsätalouden kehittämiseen tarvitaan pitkäaikaista seurantatietoa
Kuivuus, myrskyt, taudit ja tuholaiset aiheuttavat riskejä maa- ja metsätalouden sekä kala- ja porotalouden harjoittamiselle ilmaston muuttuessa. Riskien pienentämiseksi tarvitaan mittavia varautumis-...
|
14.6.2018
|