Kasvisten määrää halutaan lisätä kouluruokailussa
Suomen ympäristökeskus on käynnistänyt hankkeen, jossa testataan ja tutkitaan tapoja kasvisruoan houkuttelevuuden lisäämiseksi kouluruokailussa. Jyväskylässä, Asikkalassa ja Liperissä toteutettavat ko...
|
14.3.2017
|
SYKE auttoi kehittämään hydrologisia palveluja Andeilla
Suomalaiset asiantuntijat auttoivat Andien alueen maita kehittämään vesi-, ilmasto- ja sääpalvelujaan. Bolivia, Ecuador, Kolumbia ja Peru ovat maantieteellisen sijaintinsa vuoksi haavoittuvaisia ilmas...
|
14.3.2017
|
Kuha ja ahven runsastuneet merimetsoista huolimatta
Ahven- ja kuhasaaliit eivät ole pienentyneet alueilla, joilla on paljon merimetsoja, selviää Suomen ympäristökeskuksen, Luonnonvarakeskuksen ja Helsingin yliopiston tutkimuksesta.
|
13.3.2017
|
Kaupungistumisen hyötyjen edellytyksenä täydennysrakentamisen tehostaminen
Suomen kaupunkiseuduilla tulisi edelleen tehostaa täydennysrakentamista, jotta yhdyskuntarakenteen hajautumiskehitys ei lähtisi uudestaan käyntiin nousukauden koittaessa. Tämä selviää tuoreesta Suomen...
|
8.3.2017
|
Yhdessä tekeminen kannustaa metsänomistajia vapaaehtoiseen suojeluun
Tutkijoiden, metsäammattilaisten ja maanomistajien yhteistyö vähentää ennakkokuuloja, edistää vapaaehtoista suojelua ja mahdollistaa yhteisten tavoitteiden sopimisen. Metsän käytön eri tavoitteiden yh...
|
2.3.2017
|
Pilaantuneiden maiden kunnostuksessa suuri vientipotentiaali
Euroopassa on 2,5 miljoonaa pilaantuneeksi epäiltyä tai todettua maa-aluetta. Maailmanlaajuisesti etenkin kehittyvissä maissa ongelmat on vasta tiedostettu ja kunnostusosaamiselle on suuri tarve.
|
27.2.2017
|
Kansalaisten vesistötekoja kerätään ympäri Suomea
Tietoja hyvistä vesistöteoista kerätään osana itsenäisyyden juhlavuoden kampanjaa. Kansalaisilta toivotaan ehdotuksia valtakunnalliseen kilpailuun. Sata suomalaista vesistötekoa -kampanjassa tuodaan n...
|
14.2.2017
|
Suositus: Ilmalämpöpumpun myyntiin yhdistettävä pätevä asennus
Ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen suosituksen mukaan fluorattuja kasvihuonekaasuja sisältävät laitteet, joiden kylmäpiiri edellyttää kokoamista asennuspaikalla, tulisi myydä kuluttajil...
|
6.2.2017
|
Maataloudesta vesistöihin päätyvän nitraatin alhainen määrä ei katkaise rehevöitymistä
Suomen pinta- ja pohjavesien nitraattipitoisuudet ovat alhaisia Keski- ja Etelä-Euroopan vesiin verrattuna. Suomen ympäristökeskus selvitti maataloudesta peräisin olevia vesien nitraattipitoisuuksia o...
|
3.2.2017
|
Uusi laskuri näyttää kulutuksen aiheuttaman ravinnekuormituksen Itämereen
Suomen ympäristökeskus ja Luonnonvarakeskus ovat kehittäneet Itämeri-laskurin, jolla kuluttaja voi selvittää kulutustottumustensa vaikutuksia Itämeren ravinnekuormitukseen. Suomen osuus Itämeren ravin...
|
3.2.2017
|
Merimetsot ja isokokoiset lokit ovat vähentyneet talvisilla merialueilla
Talvehtivien merimetsojen sekä harmaa- ja merilokin määrät ovat vähentyneet selvästi Ahvenanmaan merialueella. Tammikuussa tehdyissä merilaskennoissa havaittiin reilut 100 merimetsoa, kun vuosituhanne...
|
2.2.2017
|
Sää- ja tulvavaroitukset uudesta palvelusta nyt viidelle vuorokaudelle
Ilmatieteen laitoksen säävaroituspalvelun avulla on nyt mahdollista seurata myös SYKEn tuottamia vesistöjen tulvavaroituksia. Tulvavaroituksista varoituskartalla näkyvät vain vaaralliset ja hyvin vaar...
|
1.2.2017
|
Mitä ajattelet ilmastonmuutoksesta
Miten ilmastonmuutos tulee mielestäsi vaikuttamaan meidän tavallisten ihmisten elämään? Millaisia muutokset ovat esimerkiksi kuntatasolla, metsänkäsittelyssä tai vaikka tulviin varautumisessa? Millais...
|
1.2.2017
|
Kosteikkojen kunnostus auttaa väheneviä vesilintuja
Kosteikkojen laadun heikkeneminen on johtanut monien vesilintukantojen vähenemiseen, jopa Suomessa – tuhansien järvien maassa. Tuore tutkimus paljastaa kosteikkojen umpeenkasvua vähentävien toimien ol...
|
30.1.2017
|
Suomi voi tarjota älykkäitä biotalouden ratkaisuja maailmalle
Suomen runsaat metsävarat tarjoavat paljon mahdollisuuksia kehittää biotaloutta, mutta mikä tahansa biotalous ei ole kestävää. Isoja kysymyksiä ovat, osaammeko käyttää luonnonvarojamme viisaasti ja py...
|
26.1.2017
|
Ilmastonmuutos näkyy selvästi Suomessa ja Euroopassa – sopeutumiseen syytä panostaa
Ilmastonmuutos vaikuttaa Suomeen voimakkaammin kuin moniin muihin Euroopan maihin, selviää Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) uudesta raportista Ilmastonmuutos, vaikutukset ja haavoittuvuus Euroopassa...
|
25.1.2017
|
Itämeren vedenalainen melu riski kaloille ja merinisäkkäille
Itämeren vedenalainen melu on kartoitettu ensimmäistä kertaa. Suomen ympäristökeskuksen vetämän kansainvälisen tutkimuksen mukaan ihmisen aiheuttaman melun määrä on lisääntymässä. Tilanne vaihtelee ku...
|
25.1.2017
|
Kotitaloudet pitävät tärkeänä sähkönkulutuksen joustavuutta hiilidioksidipäästöjen hillitsemiseksi
Kotitalouksien mielestä mahdollisuus joustaa sähkönkulutuksessa on tärkeää hiilidioksidipäästöjen pienentämiseksi. Myös energian säästämistä pidetään tärkeänä paitsi taloudellisista, myös ilmastonmuut...
|
23.1.2017
|
Katso kuinka laadukkaasti vesihuoltolaitoksesi toimii
Yli 1 500 suomalaisen vesihuoltolaitoksen toiminnan tehokkuudessa, laadussa ja taloudellisuudessa on suuria eroja. Suomen ympäristökeskus avasi tammikuussa 2016 uuden vesihuollon VEETI-tietopalvelun. ...
|
16.1.2017
|
Rahoitusta saatavilla maatalouden ympäristövaikutusten tutkimukseen
Maatalouden ympäristövaikutusten MATO-tutkimusohjelman kolmas rahoitushaku avautuu helmikuussa. Tämänvuotisen haun teemoina ovat politiikkavaikutukset ja niiden yhteensovitus sekä maatalouden uusiutuv...
|
12.1.2017
|