Suomalaisten sanotaan olevan metsäkansaa. Metsistä tiedetään kuitenkin edelleen vähän, ja valtaosa lajeista lymyää suojassa ihmisten katseilta. Sammalten kätköissä ja lahopuiden kuorten alla elävät hiljaiset, monille tuntemattomat eliöt. Ne tuottavat elinvoimaisen metsän, josta hyötyvät niin metsäteollisuus kuin retkeilijätkin.
Puut, kasvit, sienet ja muut elolliset oliot elävät metsässä vuorovaikutuksessa keskenään. Vihreän verhon uumenissa käydään valtataistelua, pariudutaan, loisitaan ja hankitaan ravintoa. Samalla kymmenettuhannet pienet lajit ylläpitävät luonnon monimuotoisuutta.
Uusia metsälajeja löydetään jatkuvasti. Osa voi osoittautua yleisiksi, toiset taas uhanalaisiksi. Metsiä voidaan suojella ja käyttää kestävästi, kun metsäekosysteemi ja sen asukkaat tunnetaan kunnolla.
Metsän salainen elämä -kirja kaivautuu sienten, sammalten, jäkälien ja hyönteisten maailmaan ja tutustuttaa näiden mikroskooppisenkin pienten ja piilottelevien eliöiden elintapoihin. Uudenlainen näkökulma metsään osoittaa, että vähemmän tunnetuillakin lajeilla on merkitystä luonnon hyvinvoinnille.
Lepakoiden uskotaan olevan sokeita ja nukkuvan aina pää alaspäin
”Joillakin valeskorpionilajeilla on erikoinen tapa matkustaa toisten eläinten kyydissä. Tavoitteena on löytää parempi asuinpaikka, kun vanha on muuttunut sopimattomaksi tai alkaa olla liian tiheästi kansoitettu. Kyyditsijät ovat usein isokokoisia lentäviä hyönteisiä, mutta muutkin hyönteiset ja hämähäkkieläimet kelpaavat.” Annika Uddström & Veikko Rinne
”Pienet ja varsinkaan huokoiset esteet eivät limasientä haittaa. Jos kulkureitin poikki virittää suodatinpaperin, limakko ryömii sen läpi. Se jakautuu lukuisiksi pienen pieniksi limakkosuoniksi, jotka paperin toisella puolella yhdistyvät jälleen yhtenäiseksi limakoksi.” Marja Härkönen & Elina Varis
”Yksi lepakoihin liittyvistä väärinkäsityksistä on, että lepakot elävät enimmäkseen pimeissä luolissa ja lähtevät lentämään sankoin joukoin illan hämärtyessä – juuri tällaisia kohtauksiahan nähdään monissa luontodokumenteissa. Väitetään myös, että valkoinen kangas tai vaikkapa vaaleat hiukset houkuttelevat lepakoita. Toisaalta uskotaan, että lepakot ovat sokeita ja nukkuvat aina pää alaspäin oksasta roikkuen.” Thomas Lilley, Eero Vesterinen, Veronika Laine, Anna Blomberg & Ville Vasko
Sammalikossa ja karikkeessa elävä sammalvaleskorpioni (Neobisium carcinoides) on Suomen yleisimpiä valeskorpionilajeja. Näitä saksiniekkoja saattaa kulkeutua kotiinkin vaikkapa sienikorissa. Kuva: Annika Uddström.
”Kun haapoihin ilmaantuu keskellä kesää kellanpunaisia laikkuja, jotka loistavat kauaskin, useimmat syyttävät säätä. (…) Tosiasiassa puut eivät kärsi säästä vaan maitokirvojen hyökkäyksestä. Kirvojen täsmäiskut haapojen lehtiin saavat aikaan punaisen värin ja vähän muutakin.” Anders Albrecht
”Harsosääskien toukista vielä sen verran, että niihin liittyy yksi varsin erikoinen ilmiö. Joidenkin lajien, oletettavasti myös tuomaansääsken, toukat muodostavat tuhansista päällekkäin kiemurtelevista yksilöistä koostuvia kulkueita, aarrematoja (…) Jopa metrin pituinen jono kulkee muutaman tunnin ajan jostakin johonkin, kunnes toukat erkanevat toisistaan ja kulkue hajoaa maastoon.” Pekka Vilkamaa
Eeva-Liisa Hallanaro, Saija Kuusela, Aino Juslén & Terhi Ryttäri (toim.)
Metsän salainen elämä
ISBN: 978-952-495-398-6
Gaudeamus 2016
Toimittajat
Eeva-Liisa Hallanaro, luontoon ja ympäristöön erikoistunut tietokirjailija.
eevaliisa.hallanaro@gmail.com / p. 0400 200837
Saija Kuusela, FT, projektipäällikkö ekosysteemipalveluiden yksikössä Suomen ympäristökeskuksessa.
saija.kuusela@ymparisto.fi / p. 0295 251 647
Aino Juslén, FT, eläintieteen yksikön johtaja Luonnontieteellisessä keskusmuseossa.
aino.juslen@helsinki.fi / p. 050 3109703
Terhi Ryttäri, FM, vanhempi tutkija luontotyyppien suojelun yksikössä Suomen ympäristökeskuksessa.
terhi.ryttari@ymparisto.fi / p. 0295 251585
Arvostelukappaleet
lasse.leminen@gaudeamus.fi
p. 050 466 4910
Lehdistökuvat
-
Maahan romahtaneesta rungosta voi löytää monenlaisia lahottajasieniä, kun vain katsoo tarkasti. Jenna Purhonen käy järjestelmällisesti läpi kuusenrunkoa, joka lepää Latokuusikon aarnialueella, Isojärven kansallispuistossa Kuhmoisissa. Kuva: Panu Halme.
-
Porapistiäisen munanasetin on niin pitkä, että pistiäisnaaras joutuu muniessaan ”seisomaan varpaillaan”. Kuva Andrea Hallgass.
-
Sammalikossa ja karikkeessa elävä sammalvaleskorpioni (Neobisium carcinoides) on Suomen yleisimpiä valeskorpionilajeja. Näitä saksiniekkoja saattaa kulkeutua kotiinkin vaikkapa sienikorissa. Kuva: Annika Uddström.
-
Tavallinen metsämaa kuhisee punkkeja, mutta eläimet ovat niin pieniä, että ne näkee parhaiten mikroskoopilla. Tämä petopunkki, Veigaia kochi, on runsaan millin mittainen. Sen tunnistaa petopunkiksi vahvoista pihtileuoista ja pitkäksi venähtäneistä eturaajoista. Kuva: Ritva Penttinen.
-
Liuskahytykkä on Suomen näyttävimpiä poimuhytyköitä, ja se kelpaa myös ruokapöytään. Liuskahytykän poimuilevia, hytiseviä itiöemiä voi löytää ympäri vuoden, useimmiten lahoavilta lehtipuilta mutta satunnaisesti myös havupuilta. Liuskahytykkä on nahakka-nimisten lahottajasienten loinen. Kuva: Emilia Pippola.
-
Limasieniin kuuluvan kyyhkykiilusen (Lamproderma columbinum) itiöpesäkkeet ovat hyvin pieniä, läpimitaltaan vain 0,4–1 millimetriä. Kiilusten suvulle on ominaista korea metallinkiiltoinen pintakelmu. Kuva: Peter Schirmer.
-
Seppo Leinosen Putte-piirroskuva.
Porapistiäisen munanasetin on niin pitkä, että pistiäisnaaras joutuu muniessaan ”seisomaan varpaillaan”. Kuva Andrea Hallgass.